Viime viikolla tuli tehtyä tällaistakin:
Autokolumnini Keskisuomalaisessa 15.7.
Nyt menivät suunnitelmat uusiksi. Valkoisen ratsuni kotimaa nimittäin petti minut. Me emme ole enää tervetulleita Ranskan pääkaupunkiin. Ei ainakaan valoisaan aikaan.
Pariisissa on nimittäin julkaistu säädös, että kaupunkiin ei saa päivällä ajaa autolla, joka on rekisteröity ennen vuotta 1997. Peugeot-parkani ei tuota vaatimusta täytä. Sen syntymää näet juhlittiin vuonna 1991. Kielto on voimassa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Yli-ikäisellä autolla Eiffeliä kiertävä kuski voi saada 35 euron sakot. Määräyksen tavoite on parantaa saasteista kärsivän kaupungin ilmanlaatua. Tämä on toki hyvä idea, sillä Pariisin ilmanlaadun on sanottu olevan niin huono, että se lyhentää pariisilaisten elinikäodotusta 6–8 kuukaudella.
Olkoonkin, että tällainen säädös on siis perusteltu, mutta me olemme Pökötin kanssa asiasta vähän tuohtuneita.
Aloin heti miettiä, miten tehdä rouva Pesoselle nuorennusleikkaus. Se ei ole ihan helppo homma, mutta pariinkin otteeseen pitkälle tuunatuissa autoissa istuneena arvelin madallussarjan, lisäspoilerin – jonka olen muuten nöyryyttävän keskustelun päätteeksi oppinut nimenomaan spoileriksi ei broileriksi – hirmukokoisen subbarin ja uuden maalipinnan auttavan jo pitkälle. Toisaalta autoa ei saisi muuntaa liian hienoksikaan, ettei se herättäisi turhaan
poliisivoimien huomiota.
Itse asiassa olen miettinyt pariin kertaan, että koska autovanhukseni on tosiaan jo vanhus, hänen kanssaan voisi kokeilla vaikka mitä. Toteuttaa vähän itseään. Mikään tuskin pystyy enää laskemaan kaarani arvoa – joka käsitykseni mukaan pyörii jossain satasen ja kahden välillä.
Suunnitelmissa on muun muassa monenlaisten maalailujen kokeilu. Niin pensselillä kuin spraylläkin. Anarkiamerkki tai kirkkovene voisi näyttää konepellillä oikein hauskalta. Olen myös kuullut puhetta vanhalle maalipinnalle tehtävästä myllytyksestä. Jos en ihan väärin ole ymmärtänyt, siinä hiotaan maalista aavistus
pois jolloin vanha maali pääsee uusiksi loistoonsa. Melkein keltaiseksi muuttunut valkoinen pösöni voisi siis tulla jälleen valkoiseksi. Jos moista siis haluaisi itse kokeilla – ja mikseipä haluaisi – niin nyt jos koska olisi mahdollisuus pikku testaukseen.
Rehellisyyden nimissä myönnettäköön vielä, että harmistukseni Pariisin ikärajoitteista ei ole ihan kauhean aktuaali. Suunnittelen pököttireissua patonkimaahan lähinnä villeissä visioissa ja päiväunissani. Hereillä ymmärrän, että ilmastoimattomassa ja usein pikkuisen öljyltä haisevassa autossa ei kuulu matkustaa merta
edemmäs kalaan. Mutta saahan sitä tyttö unelmoida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti