NAAMAT ­– krapulassakin lutuinen tapahtuma

Hatun nosto myös ihanalle Olkihevoselle, jonka "hovikuvaajana" heilun hetken aikaa. Kertakaikkisen lutuisia ovat hekin.

Koskaan en ole Naamoilla puhunut niin paljon numeroista kuin tänä vuonna. 20-vuotisjuhlien takia koetut Naamakerrat tulivat puheeksi monen kävijän kanssa. Itselläni Naamoja on takana kahdeksan, joka tuntuu hirveän pieneltä määrältä verrattuna esimerkiksi mieheen, joka kertoi olleensa läsnä 16 kertaa. Parilla taas oli täynnä koko sarja ja yksi sanoi olleensa paikalla vain kerran akaisemmin, mutta tämä kerta olikin sitten se Naamat numero yksi!!!

Tähän koppiin en ehtinyt, mutta tiedän
minkä kyltin olisin valinnut.

Kiinnostavinta oli kuulla pitkän linjan naamailijoiden puheita siitä, kuinka tapahtuma on heistä säilyttänyt hämmentävänkin hyvin alkuperäisen fiiliksen. Että yhä ollaan yhtä jengiä, hyvillä mielin ja krapulassakin lutuisia.

Mietin onko maailmassa ylipäätänsä toista tapahtumaa, jossa kävijä esimerkiksi joka vuosi jymähtää ruokajonoon tavattoman pitkäksi aikaa odottamaan riisin kypsymistä ja reagoi asiaan toteamalla, että ”mikäs kiire tässä. Valmiissa maailmassa ja sitä rataa”.

TAI että miten se jaksaakin aina hymyilyttää kun juomanlaskijat saa ostajan laittamaan kolikoita juomapeleihin, joissa tietää jo etukäteen häviävänsä. Harvoin on melkein huijatuksi tuleminen ollut näin kivaa.

TAI miten se muka aina onkin niin kauhean kivaa kun Tuomiston tilan ilma-alan täyttää tsiljoonatta kertaa "Kari" ja jonka sanat osaan ulkoa unissanikin ja joka soi päässäni Naamoja seuraavan kuukauden ja vähän pidempäänkin.

TAI miksi vilahtava pylly on hauska ja ilahduttava asia Naamoilla, mutta melkein missä tahansa muussa julkisessa tapahtumassa vähintäänkin ällö.

Nämä ovat asioita, joihin ei ole olemassa loogista syytä. Vastaus löytyy tunnepuolelta. Tunnen aina sydänalassani pakahduttavaa lämpöä ja suurta rakkautta kun näen tien varressa kyltin: ”Warning. Hippies on the road”. Se on rakkautta ja se on sydän. 

 

MUTTA on olemassa yksi, mieltäni erityisesti kaihertava kysymys, jonka vastauksen uskon olevan käsinkosketeltavampi. Olen nimittäin miettinyt usein, pitkään ja hartaasti, että miten on mahdollista, että Club Old Fartsin DJ Soft Egg:n krokotiilipuku näyttää edelleen – vuosien kaatuilun, roiskumisen, hikoilun ja heilumisen jälkeen – priimalta ja puhtaalta. Tämänhän luulisi olevan sula mahdottomuus.
Vastauksen on nähdäkseni joko se, että Soft Eggllä on kokonainen varasto krokoasuja, tai se, että hänellä on jotain sellaista astetta tämäkämpää pesuainetta, jota ei edes EU:n alueella saisi käyttää. Että aina kun puku menee pesuun, otsonikerrokseen syntyy krokotiilinkokoinen reikä. Olen taipuvampi uskomaan ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Miten tuo vihreä voi olla yhä noin kirkkaan vihreä...



Lopuksi vielä bändihehkutus: Vaikka en ole koskaan tullut naamoille ensisijaisesti bändien perässä, olen monta mainiota siellä bongannut. Tämän vuoden ehdoton helmi oli Suistamon sähkö. Jos keikan  lopetusbiisi ei olisi vaihtunut päässäni samasta rallista tehdyn Stiiga-mainoksen korvamadoksi, olisin 100-prosenttisen innoissani. Nyt vain 98%.

Bändäriä hymyilyttää, vasemmalla olevat esiintyjät ovat vähän vaisumpia settinsä jälkeen.

Festarihukka ei kärsi nestehukasta

Leirintäalueella on tilanne päällä ja Päivi Räsänenkin vain nurkan takana.



Lavalla erinomainen Suistamon sähkö.

 

Hyvää syntymäpäivää Naamat

Tiussa on 20 munaa.

Japanilaisessa kulttuurissa 20 on täysikäisyyden määre.
20 on Egyptin suuntanumero ja kalsium 20. alkuaine.
Standardissa darts-taulussa on 20 sektoria.
Robin Packalenin ensimmäinen keikka tauon jälkeen kesti 20 minuuttia. (hmmmm...)
Suomen itäraja piteni viime vuonna tarkastuksen yhteydessä 20 kilometriä.
Jyväskylän liikenteessä bussilinjan 20 päätepisteet ovat Pupuhuhta ja Kuokkalan keskusta.
Twenty Questions -pelin kysymysten määrä on yllättäen 20!

Gladiaattorien Barbi treenaa 20 kertaa viikossa ja 20 metrin kerho on rekisteröity yhdistys, jonka jäseneksi pääsee kuulakisassa vähintään 20 metriä kiskaisseet suomalaiset.

Ydinfysiikassa luku 20 kuuluu maagisiin lukuihin ja maagisuudesta puheen ollen, tänä vuonna juhlitaan Naamojen 20-vuotista taivalta.  

 

Elettiin vuotta 2012 kun kävelin "viattomana" ja tyhjin mielin kohti Muuramen Tuomiston tilaa. Keskisuomalaisen kulttuuriosaston esimies oli sanonut, että ”Riikka, meneppäs sinne Naamoille kirjoittamaan tapahtumasta juttu”. Ja minähän menin.

Tilan niityllä kävellessäni, ihmisten lampeen pulahtelua katsellessani ja bändejä kuunnellessani ajattelin, että tätä en tee enää koskaan toiste. Ikinä en tule tänne enää töihin. Enkä ole tullut. Joka vuosi olen paikalla kuitenkin - ja tietenkin ollut -, sillä Naamat on parhautta. 

Ihan mahtavaa, että se vuoden tärkein juhlapyhä on taas käsillä. Ihan jo tuossa nenän alla. 30.7.2012 julkaistun lehtijuttuni otsikko oli Muuramen hymynaamat. Samalla meiningillä mennään taas, vaikka tuossa alla olevassa kuvassa tuoplagini onkin vetänyt naisen vähän vakavaksi.