Olen käynyt vuonna 1992 avatussa Pariisin Disneylandissa, joka kantoi tovin myös nimeä Eurodisney, kolme kertaa. Luku on iso ihmiselle, joka ei ole moisesta paikasta koskaan edes unelmoinut.
Ensimmäisen kerran menin kyseiseen huvipuistoon 1990-luvun alkupuolella hyvän ystäväni kanssa. Kaikki oli uutta, valtavan hienoa ja mahtavaa. Kolmen tunnin jono Indiana Jones -vuoristorataankin oli yksinomaan viihdyttävä.
Syy tähän piili siinä, että olin asunut Ranskassa vuoden päivät ja kommunikointi parhaan kaverin kanssa nojasi pitkälti kirjeisiin sekä harvoihin ja liian pitkiksi venyneisiin puhelinsoittoihin. Toisin sanoen meillä olisi ollut ihanaa vaikka ulkohuussissa.
Seuraava visiitti osui kohdalleni vuoden päästä. Asuin yhä Pariisissa ja veli tyttöystävineen tuli kylään. Disney-ympäristö ei ollut enää ihan niin kiehtova, mutta tunnelma kuitenkin hyvä, koska veljeäkin oli ollut ikävä.
Parhaiten tästä reissusta jäi mieleen kulissien takana tupakkatauolla ollut Disneyhahmo ja se, että veljeni kosi tyttöystäväänsä Prinsessa Ruususen linnassa. Eihän tuollaisesta voi olla kuin tykkäämättä.
Kolmannen kerran astuin Disneylandin porteista sisään mieheni kanssa. Elettiin vuotta 2006, eli edellisestä vierailusta oli vierinyt melkein teini-iän verran. Asuimme kuukauden Pariisissa ja halusin näyttää miehelleni huvipuiston, jossa oli ollut aina kivaa. Ei ollut enää.
Edellisenä päivänä olimme harhailleet t-paidoissa Père-Lachaisen hautausmaalla ihailemassa Jim Morrisonin, Édith Piaffin ja Guillaume Apollinairen hautoja. Kelit olivat hämmentävän lämpimät, vaikka elettiin melkein alkutalvea.
Disneyland-aamuna sää oli vaihtunut, mutta lähtiessämme reissuun emme moista ymmärtäneet. Ajattelimme, että kyllä se siitä vielä lämpenee. Ei lämmennyt.
Disneylandin portilla, 32 kilometrin päässä Pariisista, ymmärsimme myös, että kaikista maailman päivistä olimme valinneet Halloweenin. Aika moni muukin oli päättänyt juhlistaa sitä Disneylandissa. Olen yrittänyt aktiivisesti unohtaa, kuinka kauan jonotimme pelkästään päästäksemme sisään huvipuistoon, mutta sanottakoon, että yli tunnin se vei varmasti.
Ja sitten jonotettiin myös kaikkialle muualle: kaikkiin laitteisiin tietysti, mutta myös vessaan, ravintolaan ja ylipäätänsä eteenpäin. Koko ajan oli hyytävän kylmä. Välillä satoi vettä. Mikkihiiritakki Disney-myymälässä näytti houkuttelevalta, mutta kauhean kalliilta takiksi, jota tuskin toiste käyttäisi.
Illalla Pariisiin palasi kaksi kylmettynyttä ihmistä. Vannoin miehelleni, etten mene enää koskaan hänen kanssaan huvipuistoon. Ikään kuin täysin väärä ajankohta, jäätävä keli ja armoton ryysis olisivat olleet hänen syitään.
Totuus taisi kuitenkin olla, että kelistä ja ajankohdasta riippumatta aika oli kohdallani ajanut Disneylandin ohi. En pystynyt enää muistamaan mikä siinä varsin muovisessa ja kaupallisessa ympäristössä muka oli ollut niin tavattoman hienoa.
Moni on kanssani eri mieltä. Vaikka huvipuiston kävijämäärät ovat vuosien saatossa vähän laskeneet, vuonna 2016 Pariisin Disneylandissa vieraili 13,4 miljoonaa kävijää. Luku ei häviä Californian Disneyparkille kuin nelisen miljoonaa.
Tämä kolumni julkaistiin Keskisuomalaisessa 20.5.
